Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


keskiviikko, 2. marraskuu 2016

Punainen tupa jo on...miten käy perunamaan

DSC_0404.JPG

Marraskuun ensimmäinen päivä. Ryhdyin kääntämään maata elämäni ensimmäisen kerran. Pää on täynnä suunnitelmia tulevalle vuodelle samanaikaisesti, kun mökki on myynnissä. Jospa sittenkin uskaltaisi...

 

lauantai, 26. syyskuu 2015

Farmi talvitauolla...

...palataan asiaan kevään koittaessa.

lauantai, 19. syyskuu 2015

Tulipa varattua...

...Nurkan tilalta ensi kesäksi kainuunharmaksia.

12019760_851972301539056_656295486486949

Tätä somaa nuorta itäsuomen kyyttöä eivät taitaisi antaakaan - ainokaistaan.

12003921_851972118205741_856926756410807

Kesää odotellessa.

11990481_851972341539052_710001304022920

tiistai, 1. syyskuu 2015

Syystunnelmia

Soutajahuopaajan kukkatarha kukoistaa (ja hyötypuutarha antaa satoa)...Silti ilmassa on lähdön haikeutta...

DSC_0227.jpgDSC_0223.jpgDSC_0220.jpgDSC_0187.jpgDSC_0182.jpg

Tässä viimeinen kuva Veerasta - meidän farmillamme. Pieni kiharaplivi edessä on Ansan tai Reginan selkä.

DSC_0188.jpg

Veeran turkkikin kertoo, että syksy on tullut: Laitumella syömäpuuhissa heinikossa turkki kostuu ja kuihtuneet lehdet tarttuvat turkkiin.

Veeran%20turkki.jpg

Tässä Ansa vielä katselee uteliaana pihamaalle.

DSC_0213.jpg

Pian tämän jälkeen alkoi totinen meininki. Noutaja peruutti pakunsa aitauksen viereen. Sitten alkoi lampaiden jahtaaminen. Jahtaamista se on: pitäisi saada ote niskavilloista ja nostaa päätä vähän taaksepäin. Sitten kuljettaa pakolla autoon.

Lammas on saaliseläin ja panikoituu, kun se yritetään ottaa kiinni (vaikka on melko kesykin - kuten Ansa ja Regina). Ansahan se ensimmäisenä sieltä pyydystettiin. Mutta mitä teki Regina? Hyppäsi yli lauta-aidasta laitumelle. Veera yritti samaa temppua hieman korkeammasta kohdasta. Tipalla oli, ettei sekin onnistunut. Uskomattoman korkealle hyppäävät hädissään!

Ihminen vei kuitenkin voiton ja niin lähti Veera - ja lopulta Rekkukin. Ilokseni voin kertoa, että noutaja nouti  tytöt omaan pieneen suomenlampaita kasvattavaan lampolaansa Joensuun laidalle. Eli elolle muuttivat - eivät ruuaksi - vielä. (Sekin vaihtoehto oli mietinnässä. Eräs kaverini suunnitteli jo kuljetuksen, epävirallisen teurastajan ja ruokaringin. Hyvä, ettei jo tyhjää pakastintaan laittanut seinään.)

Täytyy myöntää, että tämä toteutunut vaihtoehto oli minulle helpotus. Ei vielä oikein luonnistu tuo tuotantoeläimen kasvattajan ajatus, vaikka mielelläni lampaanlihaa syönkin. Tällä alakuvan pelillä alkoi matka uuteen kotiin. (Uusi emäntä sattui muuten olemaan vanha tuttu.)

DSC_0228.jpg

 

Sanoin, että jos muistat ja jos mahdollista niin aikanaan, kun Kaunis Veera tulee tiensä päähän -- ostaisin mielelläni sen taljan. Muistoksi ensimmäisistä lampaistani.

Tähän kesään on mahtunut paljon uutta ja upeaa. Kenties suurin tiedohalu ja uteliaisuus on herännyt lampaiden suhteen. Ei tämä tähän lopu. (Vaikka farmi on myynnissä, suunnittelen jo ensi vuoden "lammaskesää".)

JOtakin olen oppinut, mutta kovasti vähän. En osaa hoitaa sorkkia, en keritä, enkä edes huolehtia talven yli. (Suomenlammas pärjää kuulemma ulkopihatossakin kunhan kuivaa, suojaa ja ruokaa riittää.) Käyttäytymisestäkin olen nähnyt vain pintaraapaisun. En osaa edes siirtää laitumelta toiselle. (Ja taas täytyy myöntää, että siellä varmaan farmilla vieläkin ruohoa nyhtäisivät, jos minun olisi pitänyt yksin huolehtia lampaat matkaan.)

Eikä ollut suuresta lammaspaimenestakaan apua. Ajattelin, että olisi pitänyt vähän vahtia taka-aidalla etteivät enää hypi yli. Mutta mitä teki Tuikku? Keskittyi papanoiden syöntiin. 

DSC_0235.jpg

Mitenhän tämä pitäisi tulkita. Nimittäin tähän asti Tuikku on kyllä vierailla (isoilla) laumoilla hoitanut homman esimerkillisesti. Olinkohan liikaa sosiaalistanut Tuikkua kurkkimaan vain ystävällisesti lampaita aidan raosta. Mene tiedä.

Huopaaja toivottaa hyvää syksyä. Lampaat menivät, mutta kiinnostus jäi.

 

 

 

tiistai, 11. elokuu 2015

Sinne menivät

Sinne lähtivät Paalasmaalle Pielisen saareen Sipilä, Fru Andersson, Ropponen ja Nimetön Pikku Piika. Uusi emäntä tuli tänään kahden pahvilaatikon kanssa. Sulat pöllysivät kun kanaseni kaakattivat ja lehahtelivat parhaansa mukaan karkuun. 

 

.IMG_1393.jpg

Myönnettäköön, että jos kiinniottaminen olisi jäänyt minun vastuulleni, siellä varmaan pyörisimme vieläkin. (Säikähdin joka kerran, kun kiikkiin jäädessään kaakattivat ja lehahtivat lentoon. Ei olisi minusta näillä taidoilla oikeaksi kanan kasvattajaksi saati kaulan katkaisijaksi.)

Poimin viimeiset munaset pesästä.

 

IMG_1396.jpg

Ja nyt me Tuikun ja lampaiden kanssa ihmetelemme hiljentynyttä pihapiiriä. (Sannikaan ei ole kotona.) Kummallisen tyhjältä tuntuu.

 

IMG_1400.jpg

Silti mukava tietää, että kanat jatkavat munimistaan uudessa kanalassa. Kukon kohtalo saattaa olla kovempi.

Olisikohan tämä nyt tyhjän pesän syndrooma...Ja sanoisinko, että tähän katkesi minun kanalanpitoni kuin kanan lento. Kesän kokemusten perusteella tuumaan, että kanat ovat veikeitä, uteliaita ja sosiaalisia otuksia, aivan viehättäviä. Niiden hoito vaatii kuitenkin paikallaan pysymistä ja sellaista sitoutumista, johon minusta ei ainakaan tällä hetkellä ole. Olen tänä kesänä tarvinnut viisi kanapiikaa huolehtimaan kanoista poissaollessani. Lampaat pärjäävät keskenään paremmin ja pitempään kunhan vettä ja ruohoa riittää.

Kanapiioille ja -rengeille iso kiitos! Mukava kokemus. 

 

  • Hiiala hiiala hei

    Soutajan lappalaiset blogin rinnalla bloggaan kesän ajan kesäfarmin kuulumisia. Farmi on vanha suutarinmökki Pohjois-Karjalassa parinkymmenen kilometrin päässä Kolilta. Minä olen osa-aikaeläkeläinen, joka opiskelee elämää.