Nyt ne ovat täällä. Lampaat.  

Ne eivät suinkaan tupsahtaneet tuosta vaan. Aika monta vaihetta on jo ollut tätä ennen. Piti päättää, että monivuotisen jahkailun jälkeen oikeasti ryhtyy tuumasta toimeen. Piti löytää sopiva lampaan myyjä. Sellainen löytyi Nurmeksesta. Ensin kyselin vuokralampaita ja vähän jo neuvottelinkin luomulapmaita kasvattavan lampurin kanssa. Sitten meni pupu pöksyyn - entä jos en ennätä, entä jos en saa kaikkea valmiiksi, entä jos en tiedä tarpeeksi luomusta, entä jos...Luomulaitumelle asetetaan aika isot vaatimukset.  Niinpä varasin tori.fi:stä  lampurilta kolme nuora uuhta jo keväällä.(Kaksi valkoista ja mustan). Lampuri sattui olemaan myös lammasneuvoja. Isoja kysymyksiä pyöri päässä paljon: Millainen aita, miten se rakennetaan, mitä muuta tarvitaan, paljonko kaikki maksaa jne.? Googlailemalla ja kyselemällä päädyin lopulta sähköaidan sijaan verkkoaitaan. Sen lisäksi ystäväni rakensi lauta-aidan katoksineen turvapaikaksi lampaille. Oma juttunsa on löytää tekijöitä tänne maalle. (Nyt osaan pystytää verkkoaitaa myös itse.)

 

Olen kyllä aivan myyty. Alan uudella tavalla ymmärtää, mitä tarkoittaa "lauheka kuin lammas". Nämä ovat valloittavia otuksia. Sellainenkin asia kuin niiden makuulle asettuminen osuu sydämeen (ensin polvilleen, siitä sitten maahan. Ne katsovat suoraan silmiin. (Minulla ei siis ole kokemusta muista kotieläimistä kuin kissoista ja koirista. Yksi syy lampaiden ottamiseen oli se, että halusin paimenkoirien omistajana tutustua paremmin paimennettaviin lajeihin. Ehkä otan ensi kesäksi poroja...)

Ennen lampaiden tuloa navigoin pitkin poikin lähiseutua: Meijeriltä suolakiveä, kivennäissekoitusta ja kauraa. Maatilalata pienpaaleja heinää. On tullut tämä osa Ylä-Karjalaa uudella tavalla tutuksi. Hienoja vaarakyliä täällä Juuassa ja Polvijärvelläkin. Lisäksi olen nyhtänyt pihasta ruohoa sylitolkulla masun täytteeksi. Voikukat ovat ehdottomasti herkkua. Eilen illalla hieraisin silmiäni, kun ryhtyivät leikkimään aitauksessaan. Hyppivät kuin vietäriukot. 

Vajaassa parissa päivässä olen saavuttanut luottamuksen niin, että syövät kädestä. Huomenna varmaan pääsevät jo viereiseen verkkoaitaan tekemään työtään - maisemanhoitoa.

Kaksi asiaa olen oppinut virheiden kautta: Verkkoaitaa kun asentaa, on syytä tarkkaan katsoa, miten päin verkon laittaa. Tiheät silmät kuuluvat alaspäin. Ja: auton sisukset kannatta hakumatkan ajaksi peitellä kunnolla. Minun autoni haisee luultavasti lopun aikaansa lampaalle (=virtsalle ja ulosteille.).

Lammasaidan tekeminen ei myöskään ole ilmaista. Verkko ei ole halpaa ja ellei itse osaa, niin työ maksaa. Taisin jo kehaista, että nyt osaan kyllä jo itsekin pystyttää verkkoaitaa. Pienen pätkän vedinkin jo. Tähään täytynee yrittää rautalangalla tiivistää väärinpäinasennettua verkkoa alaosasta.