Heinäkuu ei ole suosikkikuukauteni. Vihreä on ylivihreää ja kaikkea on liikaa (etenkin heinää ja muuta villiä kasvillisuutta pihapiirissä - minulla on vain käsintyönnettävä ruohonleikkuri). Mutta päivänkakkaroita (tai saunakukkia) saa kyllä olla runsaasti.

Kukkokin alkaa olla liian itsetietoinen, oikea kukkoilija.

Siis se todellakin luulee olevansa joku pääministeri - katsokaa vaikka. Tässä se varmaan suunnittelee talouden kestävyysloikkaa:

Sillä on edelleen selkäänpuukottajan elkeitä. Tänäänkin hyökkäsi siivet löyhyten jaloilleni takaapäin. (Olisi nyt vaan pysynyt  lestissään. Oli saamaisillaan talvikodin, mutta kuka nyt vihaista kukkoa huolisi. Myös kanoille on ainakin alustavasti luvassa uusi asunto, kun syksy koittaa. Ne osaavat käyttäytyä.)

Lampaat ovat "lauhkeita kuin lampaat". Veera on niistä aroin ja eniten varuillaan. Se on myös valppain. Jos sattuvat olemaan etäämpänä laitumella ja tulen sisältä pihalle, on Veera siellä pää pystyssä ja sanoo "Mää". Minä tietysti vastaan. Siitä se juttu sitten alkaa. Tässä ovat iltapalalla leikkikivensä luona. Tuosta on kiva hyppiä ja loikkia alas.

 

Etenkin Ansaa vielä lapsettaa, vaikka aikamoista vauhtia ovat kyllä aikuistumassa (ainakin painonsa puolesta). 

Tässä on kolme lammasta. Laskekaa vaikka.  Ihanat:

"Tukutuku" - huutoni kun kuulevat, tulevat juosten paikalle. Tietävät, että on kauraa luvassa.

Kasvimaa kukoistaa. Tomaatit (kaksi kappaletta) ovat pikkusormen kynnen kokoiset.

 

Ja ruusutarhakin minulla on - vaikken edes pyytänyt - eikä kukaan luvannut.

Hyvää heinäkuun loppua kaikille!